Vattuuntunut Hämis "Tiedon todellinen rakastaja ei luonnollisesti kuuntele härkösiä, eikä tyydy niiden mielipiteeseen." Platon

Kaikki blogit puheenaiheesta Vero

Avoin kirje DNA Oy:n toimitusjohtajalle

Vastaanottaja:

Toimitusjohtaja Jukka Leinonen

DNA Oy

Läkkisepäntie 21

00620 Helsinki

 

Lähettäjä:

Ingmar Forne

Dragsfjärdsvägen 122

25700 Kimito

 

Tervehdys, herra toimitusjohtaja!

 

Olen saanut Teidän yritykseltä kaksi nimetöntä kirjettä. Ne ovat siinä mielessä nimettömiä että niissä ei ole kenenkään henkilön allekirjoitus. Kun ei löydy ketään vastuullista muuten niin käytän Yamashita eli Medina standardia. Siitä seuraavassa:

Ihmiset verotetaan kipeiksi... anteeksi siis terveiksi

Ihmisten käyttäytymisen ja terveystottumusten ohjailu verotusta säätelemällä niin sanotuilla haittaveroilla sillä näyttävästi ihmiset eivät monien mielestä itse osaa pitää huolta terveydestä ja syödä terveellisesti. Koska (Euroopan Unionin pyynnöstä) Suomesta ollaan poistamassa makeisveroa, sai se Keskustan kansanedustaja kolmikon Hanna Kososen, Hannakaisa Heikkisen ja Annika Saarikkon voivottelemaan ja surkuttelemaan ihmisten terveyden perään (sekä menetettävien 250 milj.

Maakuntavero ei automaattisesti lisää verotaakkaa

Maakuntauudistus on yksi Suomen merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista vuosikymmeniin, joka parhaillaan luo mahdollisuuksia alueiden Suomen uudelle tulemiselle. Kolmitasoinen hallinto - kunta, maakunta, valtio - on ihmislähtöinen malli, jossa alueilla ja paikallisella päätöksenteolla on suuri vastuu. Malli on käytössä lähes kaikissa EU-maissa.

Hyvä verojärjestelmä

Kiteyttäen voi sanoa, että hyvä verojärjestelmä on:

 

  1. Ymmärrettävä
  2. Yksinkertainen
  3. Läpinäkyvä
  4. Ennakoitava

 

Edellä mainitut asiat mahdollistavat sen, että tavallinen ihminen pystyy ymmärtämään pelkän poliittisen retoriikan sijaan, mitä muutokset verotuksessa tarkoittavat oman kukkaron kannalta. Tämä puolestaan mahdollistaa osallisuuden asiaa käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Juppiskootteri???

Kolme englantilaista, lordeja oikein, oli palaamassa maa­seudulta takaisin Lontooseen. Ketut oli metsästetty ja vanhat herrat olivat melko väsähtäneitä. Bentleyn taka­penkillä torkuttiin. Lontooseen saavuttiin, kuuluisa sta­dion näkyi auton ikkunasta. Yksi herra ha­vahtui ja tote­si: "Wembley." Toinenkin heräsi ja oikaisi: "No, it is Thursday." Kolmas yhtyi mukaan: " I think I need a drink too."

Niin ne vaan termit menevät sekaisin. Seuraavassa toinen esimerkki.

Veroja ei tarvita

Nordenet pankin bloki ”Näin Suomesta voisi poistaa verot kokonaan, yhdessä sukupolvessa” neuvoo kuinka suomi voi siirtyä nollaverokantaan. Idea on yksinkertainen, valtio hankkii osakkeita ja hoitaa niiden tuotolla valtion ja kuntien menot. Sama ajatus on juolahtanut norjalaisten mieleen, siellä öljyrahat sijoitetaan osakkeisiin ja myöhemmin eletään niiden tuotolla. Myös suomen eläkekassat ovat käyttäneet samaa ajatusta. Eläkkeisiin on rahastoitu noin 180 miljardia euroa.

Suomalainen kilpailukyky, osaketulot ja optiot?

On aina hienoa kävellä (meidän) veronmaksajien rahoilla rakennetuilla kuntoteillä, aurinkopoluilla ja ihastella suihkulähteitä. Jokaisiin noihin ilontuojiin, on käytetty työn raskaan raatajien rahoja.

Jokaisen naisen ja miehen, jotka ovat tuntejaan laskematta, auttaneet ihmisiä elämään. Uskoon siitä, että elämä kantaa tai tietoisuuteen siitä, että aina elämä ei jatku.

On kaunista tunnistaa kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot, kun on riittävän vauras, pysähtyäkseen.

Veropakolaiset! Keitä he ovat?

Veropakolaisuus on pelottava kuva todellisuudesta jossa jo elämme hyvinvointi-Suomessa.

Nykyinen yrittäjävastainen ilmapiiri ja vuosittain korkeammaksi kohoava verotaakka ajaa näillä samoilla verorahoilla korkeasti koulutettuja ja hyvin tienaavia asiantuntijoita ja yrittäjiä pois Suomesta. Kuka tässä voittaa?

Tässä esimerkki laillisesta korruptiosta

Verottaja voi antaa vapautuksen veroista epätäsmällisillä perusteilla kuten esim.  säälittävä, kohtuuton. Mutta voi siis myös olla antamatta.

Olennaista on, että tämä mahdollistaa kansalaista eriarvoistavan kohtelun asiasta päättävän virkamiehen mielen, ennakkoluulojen jne. mukaan.

Lienee selvä, että jotkut saavat helpommin kuin toiset, Tulee vain mieleen esim. samojen puolueiden tai ryhmien jäsenet. Jne.

Ja tämä on laillista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä